Tämä on toveri 90-vuotta projektin blogi
Tälle sivulle kerätään kuvia remontin ajalta, sekä päivitetään viimeisimmät tiedot peruskorjauksen etenemisestä.
Kevät 2023
Päätettiin, että Toverilla aloitetaan mittava peruskorjaus. Suunnittelu aloitettiin heti ja yritettiin saada projekti aluille jo saman vuoden syksynä, ajokauden lopuksi. Noh, ihan näin ei kuitenkaan käynyt..
Syksy 2023
Yllättävän konerikon seurauksena remonttiasiat siirtyi myöhemmälle ajalle. Alettiin suunnittelemaan lisää ja kyseltiin kovasti tarjouksia eri osille ja työvaiheille. Varailtiin Lappeenrannan Kanavansuun telakalta Toverille oma kelkka-aika tulevalle keväälle!
Kevät 2024
Voimansiirtoremontin osat tilattiin ja ne saapuivatkin hyvissä ajoin! Suunnitelmista poikettiin vielä hieman, ja telakointia siirrettiin reilulla kuukaudella myöhemmäs, heinäkuun alkuun. Kuluneen talven aikana haettiin Leader-rahoitusta, jota Toverille myönnettiinkin lähes 50 000€! Tämä on ihan huikea apu paikallis-historiallisesti merkittävän kohteen ylläpitoon!
Tuleva telakointi lähestyy ja jännitys tiivistyy, mitä kaikkea paljastuukaan! Toverin konerikko paikattiin Kempsu-huollon toimesta, ja Toveri saatiin taas ajoon noin viikkoa ennen telakointia.
30.6. Sunnuntai
Toveri siirrettiin Kanavansuun telakan laituriin odottamaan nostokelkalle pääsyä.
Samalla aloitettiin valmistelevat toimenpiteet nostoa varten, sekä haettiin työtarvikkeita kaupasta. Myöskään talkooeväitä ei saanut unohtaa, ja niitä hankittiinkin reilusti!
1.7. Maanantai, telakkapäivä #1
Toveri nostettiin telakan nostokelkalla vedestä ylös. Voi mikä uljas näky!
Heti noston jälkeen aloitettiin työt suorittamalla pohjan tarkastus. Pohja oli loistokunnossa ja täytyy tehdä ainoastaan pieniä hiontoja ja paikkamaalauksia, mahtavaa!
2.7. Tiistai, telakkapäivä #2
Pohja pestiin painepesurilla. Peräsin, potkuri, akseli, sekä kytkin irrotettiin paikoiltaan. Vanha vannasputki leikattiin pois uuden tieltä! (Oskarikin kurkkii vannasputken reijästä sisään päin)

3.-7.7., telakkapäivät #3-7
Pohjasta hiottiin ruosteita pois ja runkoa paikkamaalattiin. Samaan aikaan konehuonetta siivottiin rasvasta ja liasta, maalauksen valmisteluun.
Perjantaina Toverin uusi kytkin ja vaihteisto nostettiin konehuoneeseen, ja maalattiin. Sen alkuperäinen väri oli valmistajan keltainen, mutta sen päälle maalattiin Fordin sinisellä. Nyt kytkin on ”samaa sarjaa” moottorin kanssa!
Lauantaina Konehuoneen peräosan siivous viimeisteltiin ja kytkimen asennusta valmisteltiin. Vauhtipyöräkotelon sisäpuoli maalattiin suojamaalilla ja kytkimen asennuspaikan keskisyyttä tarkastettiin mittakellolla. Kun saatiin hyväksyttävät linjaustulokset, pultattiin vauhtipyöräkotelo kiinni kytkimeen, ja koko paketti punnerrettiin lihasvoimin koneen ohi, sen takapuolelle. Uusi kytkin painoi 93 kg!
Sunnuntaina kytkinpaketti pultattiin koneeseen kiinni, ja sen asennus saatiin päätökseen! Tämän jälkeen vannasputken ja akselin linjauksia alettiin tarkastelemaan, ja molemmat laitettiin alustavalle paikalleen.


8.-14.7., telakkapäivät #8-14
Pitkin viikkoa tehtiin lisää huoltoja. Koko rungon veden päälliseltä osalta mustat kyljet maalattiin uudestaan. Vanha, liituuntuva maali peitettiin uudella kiiltävänä pysyvällä maalilla. Kylläpä tuli komea!
Viikon aikana saatiin paikalle myös ammattihitsari, jonka avulla saatiin vannasputki hitsattua paikalleen. Hitsari löytyikin onneksi telakalta, eikä häntä jouduttu kauaa odottamaan. Samalla myös kölit maalattiin. Uutta maalia saivat myös ankkuri ja ankkuriketju!
Viikonloppuna peräsimen revennyt sauma hitsattiin kuntoon, ja peräsin maalattiin. Konehuoneen peräosa putsattiin hitsauksen jäljiltä noesta, ja se maalattiin uudella vaalealla maalilla. Samalla myös pilssi tyhjennettiin koneen etupuolelta viimeisistä vaseliinin ja veden jämistä, ja kuivattiin huolella. Nyt on helppo seurata tippavuotoja!


15.-16.7., telakkapäivät #15 ja #16
Alkuviikosta asennettiin uusi potkuri paikalleen akselin päähän. Vaikka potkurin halkaisijaa kasvatettiin vain 6″, saatiin sillä lähes tuplattua entinen lapapinta-ala. Potkurin jälkeen asennettiin vielä peräsin takaisin paikalleen. Viimeisenä urakkana pakoputki laitettiin paikalleen, ja väliin saatiin uudet äänenvaimentimetkin!
Nyt on kun on saatu viimeisetkin osat takaisin paikalleen, alkoi jälkien siivoilu. Sisältä ja telakkakelkan ympäriltä siivottiin omat työtarvikkeet ja roskat kasaan, ja valmistauduttiin vesillelaskuun.

17.7., viimeinen telakkapäivä
Tavoiteaikataulu meillä oli saada kahdessa viikossa telakkatyöt päätökseen. Noh, tähän ei aivan ehditty, mutta 3 päivää yli ei ole huono suoritus. ISO kiitos koko talkooporukalle!
Alkupäivä valmisteltiin vesillelaskua, tehtiin tarkastuskierrokset ja siivottiin viimeiset tavarat pois telakkakelkan päältä. Iltapäivällä koitti vesillelaskun aika. Kyllä tätä oli odotettu, ja uusine kiiltävine maalaineen oli Toveri kaunis näky vedessä! Tämän jälkeen Toveri siirrettiin takaisin Koivuseen, omaan laituriinsa.
Illan tullen koittikin aika kesän ensimmäiselle iltapurjehdukselle! Väkeä riitti, ja uudet laitteetkin toimivat niinkuin kuuluu!
10.9. – Uusi alku
Tänään Toveri siirrettiin kotisatamastaan Imatralle, jossa remontin toinen osa suoritetaan. Imatralla Toverin vanha sisusta puretaan täysin, ja uusi rakennetaan tilalle.
Edeltäneellä viikolla kannettiin kaikki irtoavat kalusteet ja muut laiva-tarvikkeet pois, muihin säilytyspaikkoihin remontin ajaksi. Onneksi aikanaan on kiinnitetty kalusteet niin hyvin, ettei enää meinannut irti lähteä edes yrittämällä! Ainakin neljää eri ruuvityyppiä samasta kaapista irti vääntäessä vierähti jo muutama hikikarpalo otsalla.
16.9. Ensimmäinen purkupäivä
Tänään alkoi urakka, ja vanhat punkat saatiin pois tieltä. Messin seinien purkuakin ehdittiin aloittaa!
17.9. – 24.9.
Purku etenee hyvää vauhtia, mutta vielä on loppukiri edessä. Muutamien purkupäivien aikana on koko messi ja salonki saatu purettua. Valitettavasti jonkin tupajumin työnjälkeäkin yhdestä väliseinästä löytyi… Olipa siis hyvä ajoitus remontille!
Jo aloitettiin myös keittiön seinien purkua, mutta se, kipparin hytti ja keulapiikki ovat vielä purkamista vailla.
2.10. Viimeinen purkupäivä
Purku on saatu päätökseen! Viimeinen purkujätteen pala kannettiin ulos laivasta klo 21:20 ja sitä myöten purku oli valmis, mahtavaa! Purussa kesti aikaa 16 päivää. Hieman meni yliajalle suunnitellusta, mutta onpahan valmis!
9.10.
Tänään toverin runko on sisäpuolelta hiekkapuhallettu ja maalattu. Seuraavaksi alkaa pienten paikkahitsausten suoritus.
.





































